Onnistu pysyvässä painonhallinnassa. Osa 1. Pudota painoa muuttamalla ravintotottumuksia

Painonpudotus ja ravitsemus 80%

Jo 10%:n painonpudotus on terveydelle merkittävä. Oli painonpudotustavoite mikä tahansa, ravitsemusmuutoksia tekemällä saa takuuvarmasti tuloksia. Kun tekee muutoksia pysyvän painonhallinnan ja terveyden näkökulmasta, on hyvä keskittyä ensisijaisesti mm. hyvään ateriarytmiin, riittävään proteiininsaantiin sekä riittävään nesteytykseen. Hyvä painonpudotustahti on noin puoli kiloa viikossa. Mikäli ylipainoa on runsaasti voi alkuun paino pudota hieman nopeamminkin. Nopeassa painonpudotuksessa on aina riskinä menettää tarpeettoman paljon lihasmassaa, ja iho ei ehdi uusiutua, jolloin se menettää kiinteyttä. Nopeasti pudotettu paino tulee usein myös nopeasti takaisin.

Painonpudotus ja liikunta 20%

Pitäisi vaan päästä liikkumaan enemmän, niin paino putoaisi, vai mitä? Ehkä ei sittenkään. Liikunnan lisääminen painonpudotustarkoituksessa saattaa olla ihan toimiva konsti, mikäli pudotettavaa painoa on vain muutama kilo, eikä ennestään liiku juurikaan. Liikunnan avulla paino putoaa kuitenkin hitaammin kuin ruokailumuutoksia tekemällä. Usein etenkin naisilla liikunta lisää ruokahalua ja kovan harjoittelun jälkeen alitajuisesti tai tietoisestikin palkitsee itseään syömällä usein hieman liikaa tai vääriä asioita.

Mikäli liikkuminen on jo aktiivista, on turha rasittaa kehoa liikkumalla aina vaan enemmän ja enemmän. Pelkkä liikunnalla painonpudottaminen johtaa usein turhautumiseen, sillä tulokset tulevat hitaasti ja riski lopettaa kesken kasvaa näinollen suureksi.

Liikunta tukee painonpudotusta kuitenkin yhdessä ruokailumuutosten rinnalla. Lihaskuntoharjoittelu auttaa lihasmassan säilymistä. Kun on saavuttanut painonpudotustavoitteensa, liikunta tukee painonhallintaa.

Asenne 100%

Painonpudotus ei onnistu mikäli vain puoliso, lapsi tai lääkäri tahtoo ja kannustaa siihen kovasti. Jokaisen on löydettävä tahto omasta itsestään, tehtävä päätös itse ja luotava omat tavoitteet. On tärkeää oivaltaa, että itsellä on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä ja kaikki oikeudet nauttia siitä haluamallaan tavalla.

 

Painonpudotuksen haasteryhmä Hyvinvointikeskus Jasminilla

Painonpudotushaasteissamme keskitymme joka tapaamisella johonkin ravintoteemaan ja opetamme nimenomaan terveellistä ravitsemusta ilman kikkoja tai pikakonsteja. Oma hyvinvointiohjaaja auttaa rakentamaan yksilöllisen ruokailusuunnitelman ja antaa koko ryhmän ajan tärkeää tietoa ravinnosta.

Kannustamme terveellisiin ja aktiivisiin elämäntapoihin. Ryhmä on aikataulullisesti sijoitettu niin, että tapaamisen jälkeen voi jäädä suoraan maksuttomaan liikuntaryhmäämme, Fit Camppiin, liikkumaan. Fit Camp treeni tukee rasvanpolttoa,  lihasmassan ylläpitämistä ja kasvua, ja tukee näin painonpudottajaa tavoitteessaan.

Yhteisön tuki on voimavara oman motivaation ja sinnikkään muutostyön ylläpitämisessä. Ryhmässä onnistuminen voi olla helpompaa kuin yksin. Yhdessä opettelemme nauttimaan painonpudotusmatkasta ja elämäntapojen muuttamisen matkasta.

Ilmoittaudu ryhmään!

  • Ryhmä alkaa tiistaina 16.1.2018 klo 17:45
  • Tapaamiset joka ti klo 17:45-18:45.
  • Päätös 20.3
  • Hinta koostuu: 25€ haastekassa, 25€ osallistumismaksu ja 20€ tutustumispakkaus Herbalife ravintoa

 


Ilmoittautumalla lomakkeen kautta hyväksyt, että lähetämme sinulle jatkossa uutiskirjeitä, jotka voit milloin tahansa peruuttaa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s